maanantai 28. joulukuuta 2015

Pienelle

Oho hups! Viisi kuukautta on hurahtanut. En tiedä, miksi kaikki aika tuntuu menevän töihin. Jossakin koulutuksessa kuulemani 8 tuntia unta, 8 tuntia töitä ja 8 tuntia vapaa-aikaa tuntuu utopistiselta. Villavaarassa ei syksyn aikana ole suuria tapahtunut. Poika on sairastellut koko syksyn, ja oma kissa-allergianikin on vain pahentunut 15 vuoden aikana, joten Tilda-kissamme pääsi uuteen kotiin nyt joulunpyhinä (toisen kissan kaveriksi tänne samalle paikkakunnalle maalle). Saapa nähdä, vaikuttaako muutos mitenkään meidän kolmen astmaatikon elämään. Ainakin Tilduria on ikävä.

Jouluna saimme nauttia siitä, että koko perhe oli koolla. Kaksi kaksivuotiasta ja joulupukki!

Syksyn lähes ainoa neule valmistui tänään. Pienenpieni haalari. <3



Malli: Lapsen kokohaalari Moda 7/2014
Koko: 0 - 3 kk
Puikot: 2½
Lanka: Katia Baby Merino

No, olen minä neulonut yhden polvisukan. Nyt on varmaan aika aloittaa sille pari.

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Ruususet

Neuloin tyttärelle Evelyn A. Clarkin suunnittelemat Ruususet Ann Buddin
villasukkakirjasta.


Koko: 38
Lanka: Kraft Hand-Dyed Merino Silk Sock
Puikot: 2½ hiilikuituiset

Olen alkuvuoden ollut langanostolakossa, mutta nyt lakko on onnistuneesti päättynyt. Titityyn kesämiitistä lähti mukaan kolme ihanaa kerää Lanitium ex machinan sukkalankaa.

Lankashoppailu jatkui viime viikolla Irlannissa. Tämä Townhouse Yarns on This is Knit! -kaupan oma merkki.
 The Constant Knitteristä lähti mukaan Life in the Longgrassia sekä Studio Donegalin rouheampaa tweed-lankaa.


keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Sukkasia

Kesän käsitöinä valmistuneet sukat noin kokoa 22. Näitä tikuttelin viime viikonloppuna Lieksan tappaamisessa. Olipa jälleen upeaa ruokaa Timitran linnassa, hyvästä seurasta puhumattakaan.


Suurempana käsityönä on Huldan takki. Harmittavasti jo kahdet pitkät kaapelit ovat sanoneet sopimuksensa irti. Takintekele odotteleekin kaapelikaupoilla käyntiä.

Huomisaamuna autonnokka käännetään kohti monivuotista haavetta. Vihdoin saan aikaiseksi lähteä Kajaanin runoviikolle.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Villavaaran talviuni

Tämä karhu alkaa heräillä talviuniltaan. Lyhyemmän työmatkan harha lisääntyneestä vapaa-ajasta ei ole tuottanut aikaisempaa enempää käsitöitä. Kevättalven ainoa käsityö taitaa olla tämä Nurmilintu, jota en ole jaksanut edes pingottaa. Lankana vuosi sitten Manchesterista hamstrattua EasyKnitsiä.


Hiihtolomalla matkamme suuntautui Malagaan, joka osoittautuikin oivaksi lomakohteeksi.

 




Kävimme myös Gibraltarilla.



sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Kurkijoen lapaset

Sain Väriä elämään -blogin Pialta ohjeen Kurkijoen lapasiin. Tätä ohjetta ei ole Sukupolvien silmukat -kirjassa, vaan se on ilmestynyt Kurkijokelainen-lehdessä.


 
Lankana on ilomantsilaisen Maukkulan tilan kaksisäikeinen kainuunharmaksen villalanka sekä Pirtin kehräämön kaksisäikeinen sukkalanka, jonka olen värjännyt happoväreillä itse. En ole aiemmin pitänyt ebenpuisista sukkapuikoistani, koska ne eivät luista yhtään, mutta tässä työssä ne olivat mainiot. Puikkojen koko 2½.

Kurkijoen mallin valitsin, koska sain syksyllä selville äidinisäni suvun eläneen Kurkijoella vuosisatoja. Nämä pidän kyllä ihan itse.