maanantai 22. lokakuuta 2012

Lokakuun paketti

Salainen paketti odotti pöydällä, kun tulin töistä. Osasinkin sitä jo vähän odottaa, koska viimeinen lähetyspäivä oli perjantaina.


Ja miten mukava paketti se onkaan: kaksi kerää Regiaa (kuva vähän valehtelee, oikeasti lanka ei ole oranssinpunaista vaan oikein kaunista ja syvää peruspunaista) ja kerä pehmeää huovutusvillaa + ohje tähtipatalappuun. Lisäksi mukana oli antiikkikynttilöitä, tuikkuja, suklaata ja asiaankuuluva Martta-kortti. Näille langoille on heti selvät sävelet: patalappu ja Regioista kauniit sukat. Kynttilänpolttoaika on tosiaan alkanut. Tänä aamuna oli todella vaikeaa nousta kuudelta ja lähteä töihin. Autokin oli jäänyt pihalle ja ikkunat olivat umpijäässä, kesärenkaat alla - ja viisi astetta pakkasta. Mörökölliaika on minulla loka-marraskuussa. Tämä paketti tuli siis tarpeeseen. Kiitos siulle, ystäväiseni!

3 kommenttia:

  1. Mukavan syksyinen paketti. :) Itse vietin kaupungilla kiertokävelyä kun aloin metättää Pitsihuivit Neuloen kirjaa. Painos loppu ja mistään löydä. Netistä löysin yhden kaupan josta sain tilattua. Nyt vaan odotellaan että milloin tipahtaisi postiluukusta tuo. Tyypillistä että pitkään pähkäilen sijoitanko monta kymppiä kirjaan ja sitten onkin jo painos loppu >.<

    VastaaPoista
  2. Kaunis paketti ihanine väreineen.

    VastaaPoista
  3. Kivan paketin oot saanut :) Meillä oli tänä aamuna -3 ja lunta putoili hiljalleen taivaalta. Kesäkumit alla, mutta menee ne kun ei hurjastele :) Tuskin tämä lumi vielä maahan jää...ainakaan täällä meillä.

    VastaaPoista